Moneskohan tuon niminen otsikko tämä on minkä kirjoitan =) 

Koska treenailu (aiakin ohjattu) on ollut viimeisen vuoden aikana niin harvinaista herkkua, on bloggailukin jäänyt. Koirat on viettäneet lähinnä perhesessen elämää, mihin sisältyy perustouhujen lisäksi Kialla aika paljon juoksulenkkejä sekä mun että Tomin kanssa ja Camilla enenevässä määrin pötköttelyä lämpimässä punkassa. C on muuttumasa vanhukseksi, monina päivinä saa ihan käskeä petiltä pois ja lenkille ja pidempien kävelyitten jälkeen menee parikin päivää nukkuessa pakollisia pissareissuja lukuunottamatta. Ruoka ei meinaa maistua myöskään. Sitten joinain päivinä se on oma entinen itsensä, kipittelee ja köpöttelee innoissaan ja häntä heiluen. Siitä on kyllä tullut niiiiin mukavuudenhaluinen että alkaa muistuttaa enemmän jo kissaa =)

Kia Kiipelikoira on vastakohta, energiaa riittää vaikka muille jakaa! Typy täyttää kohta kaksi vuotta ja on lähiaikoina menossa terveystutkimuksiin. Kia on ihanne perhekoira, ei välitä vahingossa päälle kaatuvista 1-vuotiaista eikä vauhdikkaista 3-vuotiaista. Sitä saa lapsetkin leipoa ja kääntää ja vääntää =) Harrastusrintamalla meillä on tavoitteena käydä näyttelyissä (yyh, meikäläisen pakkopullaa) ja palailla agilityn pariin kunhan ilmat lämpenee ja treenit alkaa. 

Yks isoimmista asioista mitä mä kaipaan Suomesta tänne verrattuna on koiraharrastusmahdollisuudet. Ja siitä puheenollen, meillä lähtikin viimeinen vuosi käyntiin täällä, ensi tammikuussa on tarkoitus startata nokka kohti Suomea pienen reissailun kautta! Näillä näkymin suunnataan muutamaksi viikoksi Vietnamiin ja Thaimaaseen (ilman koiria ettei niitä syödä), myös Myanmarissa kiinnostaisi käydä kun siellä kulmilla on. Mulla alkaa työt joka tapauksessa 1.3 eli silloin on oltava Espoossa =)

Kimppalenkillä ehkä kuukausi sitten Satignyn viinipelloilla whippet-tyttöjen Kiran ja Madonnan sekä Tallinnan kovan kasvatin Vikin  kanssa ;)

Täältä tullaan ja täysiä!!

Mutta mistä löytyy Cami? Onko se jossain näköpiirin ulkopuolella revittelemässä? Ettei vaan olis karannut??

No ei. Cami on n. 30 cm vasemmasta jalasta takaviistoon. 

Kelit lämpeni pian, kesä tuli siis yllättäen tänäkin vuonna!

Päivisin on ollut lähes poikkeuksetta n. 30 astetta joten koirien lenkit painottuu aika pitkälti iltaan.. 

Tämmöistä meillä! Pikku-Kiasta tuli Nainen isolla Ännällä ekojen juoksujen myötä ja naapuruston urokset on varsin huumaantuneita (naapureiden iloksi..). Camin agilitykisat jäi väliin ohjaajan kaamean nuhakuumeyskä-taudin vuoksi =( Seuraavat kisat taitaa sitten olla kotikisat Thoiryssa meidän hääpäivänä eli 22.5! Viime vuoden kisojen saldon ja mietteitä löytyy täältä. 

Cami tosiaan kulkee aivan lahkeessa kiinni kun ollaan Vikin kanssa kimppalenkillä. Muutama kk sitten tytöt päättivät vähän kokeilla kumpi on kumpi ja Camille jäi pelko karvaseen pylleröön sen episodin takia. Mitään ei siis toki kummallekaan koiralle käynyt eivätkä varsinaisesti tapelleet, Viki vaan näytti kumpi näistä kahdesta on kovempi jätkä ja C pehmeänä koirana pysyttelee mamman jaloissa turvassa. Eilisiltana tosin Camin ego pomppas taas hetkellisesti ja se lähti juoksemaan Vikin perään haukkuen (paimentaen) kunnes näytti muistavan "ai niin, ei tuon perään" ja jolkutteli takas ylpeänä =D Viki on Kian idoli; musta ja iso ja nopeeee!! 

 Meillä on totuteltu uuteen ihmistyyppiin ja elämään kahden lapsen kanssa joten eipä pahemmin ole ollut ylimääräistä aikaa istuksia blogin parissa, niin kivaa kuin se onkin. Toinen poika syntyi siis, nimeltänsä Mio ja kuukauden etuajassa niinkuin veljensäkin. Kärsimättömiä tapauksia! Koirat  ottivat kakkosen vastaan yhtä hyvin kuin ykkösenkin, Camille iski pari kk myöhemmin kunnon valeraskaus joka onneksi on nyt helpottanut. Taitaa pyllerön tie viedä steriloitavaksi, tuntuu että joka vuosi pahenee vaan tuo hormonisekoilu. Nyt kun pälli alkaa olla normaalikuosissa se on oma hassu itsensä, ei uskoisi että ikää tulee tänä vuonna 8! Mistä tulikin mieleeni eräs miekkonen agilityryhmässämme. Huoh. En haluaisi mollata ketään, edes ranskiksia, joten jätän kertomatta. Mutta leikitään, että olisi mies, jolle joku nainen kertoisi että aikoo steriloida koiransa. Mies, joka muuten kasvattaisi toisen rotuisia koiria jos olisi olemassa, ihmettelee syvästi koska nartuissahan on se hyvä puoli ihmisiin verrattuna että niillä voi tehdä pentuja hamaan loppuun asti koska niillä ei ole vaihdevuosia! Että pullat uuniin vaan koska se on hyvää bisnestä. Jos tuo mies olisi olemassa niin sen jotkut mielipiteet olisi minusta aika idioottimaisia.

Agilitytreenit on alkaneet taas pyöriä aika kivasti ja kivaa on se, että mun ei tarvitse Kian kanssa osallistua muiden sekoiluihin vaan saan tehdä omaa treeniä sivussa! Ongelmahan on minun mielestä siis se, että täällä ei opetella yksittäisiä esteitä aluksi vaan aletaan suoraan tahkota kokonaisia ratoja. Mulla on vähän erilainen ajatus pohjatyöstä joten kysyin kauniisti tältä meidän entiseltä, fiksulta kouluttajalta (joka on siis vielä agilityvastaava vaikkei treenejä juuri koskaan vedäkään) että saanko touhuta omiani etten ole muiden hidasteena siellä radalla vuorollani harjottelemassa niitä kahta hyppyäni mahdollisimman sujuvaksi. Sain luvan, thihii, vaikka se toinen, hyvin erilaiset koulutusmetodit omaava kouluttaja olikin hiukan naama mykkyrällä. Eli The Plan on seuraava; opetellaan Kian kanssa esteet ja perusteita tuolla viikottain ja käydään Pliniolla ehkä kerran pari kuussa saamassa kunnon oppia. Kia osoittaa erinomaista potentiaalia, intoa ja vauhtia löytyy vaikka muille jakaa! Oppii nopeasti, haluaa miellyttää ja on itsevarma, eli mitäpä sitä muuta voi vajaan vuoden ikäiseltä koiralta vaatia =)

Tosiaan aika tuntuu vaan hujahtelevan ohi ihan perustouhuissa, mutta pari päiväretkeä on ehditty tehdä siinä lomassa. Perouges on Lyonista tänne päin n.30 km oleva tosi kaunis keskiaikainen kylä. Vanhimmat rakennukset on 1200-luvulta ja se on valittu yhdeksi Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Kia oli mukana yksilömatkalla kummituskauden poissa pitämistä varten, nuoren koiran etuja! 

Muutama päivä sitten käytiin Cerdonissa, jossa ainoana paikkana maailmassa valmistetaan -ylläri ylläri- Cerdonia! Kyseessä on siis ihan mielettömän hyvä rose-kuohuviini. Sitä on kyllä pakko hamsteroida sitten Suomeen palatessa mukaan monta laatikkoa, sieltä sitä ei nimittäin saa. Käytiin maistelemassa muutamaa sorttia ja tais sieltä joku laatikko mukaankin lähteä. Sieltä ja lähikylästä myös kuvatuksia: 

Täällä ei sentään lunta ole vielä tullut, hahaa =) Kummallisen hiljaiselta tuntuu ilman Papua, kyllä se vaan aukon jättää. Toki siihen on alkanut tottua mutta päivittäin tulee Papsua mietittyä ja ikävöityä. 

Koirien kanssa ei olla nyt sen kummemmin harrasteltu; minä en ihan hirmuisia gasellinliikkeitä enää pysty suorittamaan mahani kanssa =) Lenkkeilty on kovasti ja ollaanpa saatu uusi koirakaverikin, Viki, Suomesta! Camia ei tyypilliseen tapaansa paljoa kaverit kiinnosta mutta Kia tykkää kun on juoksukaveri. 

Saahan omaa koiraa kehua ja hehkuttaa? Kia on jatkanut samalla linjalla kuin pikkupentuna; on avoin ihan kaikkia kohtaan eikä säiky ja hötkyile mistään. Välillä unohtaa että se on ihan ipana vielä kun on niin lujahermoinen ja vakaa! Tuntuu että se on "perinyt" sekä Camin että Papun hyvät puolet vaikka onkin vain Camille sukua. Ja nyt näyttää vielä siltä että ehkäpä se voisi jopa jäädä mediksi ;) Loistokoira, kiitos Hanna siitä! 

Käytiin viikonloppuna Alpeilla, Emosson-järvellä haikkailemassa, missä oli tarkoitus mennä ihmettelemään dinosaurusten jalanjälkiä. Ihan niin kauas ei sitten päästykään kun mua alkoi niin puuskututtaa (niinpä, kuka käski lähteä patikoimaan Alpeille rv 34) mutta maisemat oli mageet! 

Tänään Papu nukkui ikiuneen. Lucan tapaus ei jäänyt ainoaksi ja raskain mielin teimme tämän päätöksen. Mitään fyysistä vikaa ei löytynyt joten syy Papun käytökseen jää kysymysmerkiksi enkä sitä halua enää pohtiakaan, se tuntuu turhalta ja veitsen haavassa kääntämiseltä. 

Papu oli suuri persoona ja jätti jälkeensä valtavan aukon. 

Eilen illalla tapahtui jotain ihan käsittämätöntä. Papu makoili olohuoneen lattialla, oli kuitenkin pää ylhäällä eli hereillä. Luca, pian 2-v poikamme käveli ohi n. metrin päästä kiinnittämättä koiraan mitenkään huomiota ja saman tien alkoi kuulua matalaa murinaa. Katsoin ihmeissäni Papua, joka murisi Lucaa tuijottaen hampaat irvessä. Luca kiipesi sohvalle istumaan ja Papu siirtyi sohvan eteen koko ajan muristen, hampaat esillä ja olemukseltaan agressiivisena. Käskin sitä pois ja se ei noteerannut minua millään tavalla. Kun lähestyin sitä, se hypähti minua kohti näykkäisten ilmaa lähelläni ja muristen. Kun Luca liikkui sohvalla, Papu hypähti sitä kohti muristen ja ikenet esillä. Sen koko olemus oli jotain aivan muuta kuin meidän Papun, silmissä oli kumma katse, ihan kuin kyseessä olisi aivan ventovieras koira. Yritin vielä muutaman kerran käskeä sitä ilman vaikutusta ja aina lähestyessäni sama juttu, murina, hampaat ja kohti hyökkäys. Otin Lucan selkänojan puolelta sohvalta (sohvan takaosa ei siis ole kokonaan seinää vasten) ja vein yläkertaan. Kun tulin alas, Papu oli rauhoittunut.

Sanomattakin selvää, että täällä ollaan kovasti järkyttyneitä. Tuollainen ei ole meidän tunteman Papun käytöstä, sen viimeisenä näistä kolmesta olisin odottanut osoittavan agressiota meitä ihmisiä kohtaan. Mitään muita oireita ei ole ollut, Papun ja Lucan välitkin ovat aina olleet loistavat.

Pitäisi aina muistaa, että koirat on kuitenkin koiria eikä nihin näköjään voi luottaa 100 % vaikka miten siltä tuntuisi. Tämä oli sen verran vakava varoitus ettemme uskalla riskeerata Lucan ja tulevan lapsen turvallisuutta vaan on etsittävä toinen ratkaisu, niin pahalta kun se tuntuukin. Maanantaina aion käyttää Papua vielä eläinlääkärissä vaikka vähän aikaa sitten rokotuksilla ollessamme koiralle tehtiinkin perustarkastus koska tarkoitushan oli astuttaa se nyt syksyllä. Onneksi tämä sattui ennen astutusta! Luulen, että yritämme etsiä Papulle kotia jossa ei ole lapsia ja joka tietää tapahtuneesta mutta on silti valmis antamaan sille mahdollisuuden. Viimeiselle piikille vientiä en tällä hetkellä pysty ajattelemaan, tänään koira on taas ollut oma, ihana itsensä. Tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalle luopua siitä, ajatuskin riipaisee sydäntä, mutta vanhempana en voi ottaa sitä riskiä että jotain vastaavaa sattuu ja Papu vie tilanteen astetta pidemmälle.

Papu on monella tavalla ollut elämäni koira. Sillä on rakkautta rajattomasti jaettavana ja toivonkin kovasti että uusi koti löytyy eikä tarvitse totetuttaa sitä pahinta vaihtoehtoa. Ikinä ennen se ei ole ihmisiä kohtaan ollut agressiivinen, tämä oli ensimmäinen kerta. Ja niin odottamaton.

 Katselin cd:ltä vanhoja kuvia pitkästä aikaa ja pitää tännekin laittaa muutama =)

Onko meidän Pipu-Papu ollut joskus tämmönen?!

Ja lopuksi the jumping Devil-Dog:

Päivittelin piiiiiitkästä aikaa kotisivujakin ja sieltä pentu-osiota =) 

Meillä on ollut vieraita Suomesta viimeiset viikot joten kiireitä on pitänyt, mukavalla tavalla =) Agility ja pentukursseilu on ollut kesätauolla joka jatkunee vielä elokuun loppuun. Helteetkin on kyllä ollut sen mukaiset ettei ehkä raaski koiria pahemmin agilityradoilla juoksutella. Ohjelmassa on siis ollut lönköttelyä ja kesäpäivistä nautiskelua =) Kia kasvaa kovaa vauhtia ja alkaa olla muutakin kuin pitkää koipea ja häntää (sillä on muuten mahtavan pitkä häntä). Se on yhäkin sama reipas tyyppi, häntä pojottaa pystyssä joka tilanteessa eikä tosiaan ressaile turhista. Se on jotenkin tasoittanut vanhempien koirien välejä, Papu on niin onnellinen kun on rymy- ja juoksukaveri ja Cami tykkää kun saa olla omassa ylhäisyydessään ja seurailla sieltä korkeuksista nuorten koheloiden touhuja. Lauma tuntuu nyt olevan kokonainen. Mitenkähän kokonainen se olisi jos neljännen vielä laittaisi...? ;)

Kian pentukurssi loppui syksyyn asti, katotaan jatkammeko samassa paikassa vai siirrytäänkö kokonaan Tempo Recreaan. Ollaan käyty pari kertaa siellä Pliniolta agilityoppeja saamassa ja täytyy kyllä sanoa että ollaan opittu parin kerran aikana enemmän kuin koko Ranskassa oloaikana! Lähtökohdat on siellä aivan erit kuin täällä Ranskan puolen koirakerhossa, enemmän samanlaista kuin Suomessa. Ilmapiiri on niin erilainen kun kaikki ei ole suoritusta ja jos epäonnistuu niin koiran syy, rangaistaan.

Oltiin tosiaan sunnuntaina agilitykisoissa Lyonin lähellä ja ei paljon huonommin olisi voinut mennä =D Papun kanssa saatiin KOLME hylkyä, Cami ja Tomi sai kaksi ja kumpikaan ei tehnyt siis ainuttakaan puhdasta rataa. Hellettä tosin piisasi eikä muidenkaan koirat ihan tikissään ollut (eikä kyllä omistajatkaan, niin kuin ei todellakaan mekään). Päivä oli pitkä, lähdettiin kotoa aamulla kuudelta ja takaisin oltiin n. klo 22. Kia oli mukana katselu- ja kuunteluoppilaana ja ei taas turhia jännitellyt. Ihana tyyppi! Koirat herätti taas kummastusta ja samoin se, mitä suomalaiset tekee pienessä kylässä agilitykisoissa noin kummien koirien kanssa.

Ei vaan jaksa istuksia koneella enempää, kylmään suihkuun syöksyy hän helteisen päivän jälkeen. Loppuun kuvapläjäys viime viikolta.

"Ai näinkö?"

Ennen sitä oltiin Lucan kanssa aamupäivä koiratanssikisoissa Bellevuessa missä Eva oli Zopencon ja Fandangon (ainoat perrot 300km säteellä) kanssa kisailemassa. Hauskan näköistä hommaa se kyllä on, saattaisin kokeilla jos vuorokauteen saataisiin lisää tunteja. Bellevuessa on eräs yksityinen koirakoulu missä on tarjolla agilityvalmennusta, koiratanssia ja ongelmakoirakoulutusta ja meidän olisi tarkoitus alkaa ainakin silloin tällöin käymään siellä agilitya oppimassa.

Iltapäivällä heitin Lucan hoitoon naapurin tätille, tai paremminkin naapurin tätin tytölle ja suunnistin Kian kanssa pentukursseilemaan. Kyseisillä naapureilla asustaa kaksi Englanninbuldoggia ja Yorkki joista toinen buldoggi on Kiaa pari viikkoa nuorempi. Pentukurssilla kertailtiin aika pitkälle samoja juttuja kuin viimeksikin sekä lisäksi vapautuskäskyä ja sivulle tulemista. Tällä kertaa pennelit pääsi myös pallomereen =D Kia otti nyt enemmän kontaktia muihin koiriin, mutta enimmäkseen touhuili omia haistelutouhujaan ja kerjäsi ihmisiltä nameja ja rapsuja, ahne kun on. Olipa taas ihan kamalaa katsottavaa viereiset perustottelevaisuus-touhut... Rottweiler ja Beauceron otti ihan kunnolla yhteen ja sen jälkeen tietysti pätkittiin remmillä päin näköä oikein urakalla. Tulee tosi paha mieli tuommoisesta; miksi päästää asiat tuohon tilaan että heti jos ote remmistä löystyy niin koira karkaa, hyökkää ja ottaa sitten turpiinsa? Suututtaa ja surettaa.

Mutta meidän palleroon vielä =) Se on kyllä hyvä tyyppi, ottaa rennosti kun on sen aika mutta tykkää ihan mielettömästi touhuta yhdessä. Tuo, että pentukurssi on samaan aikaan hullujen ryhmien kanssa on ihan loistavaa harjoitusta pennulle vaikka muuten hurjan näköistä touhua onkin. Siellä kyllä tottuu haukkumiseen, rähinään ja huutoon. Ainiin ja edellisviikon Espanjanpuudeli-nainen oli taas paikalla, talutti koiransa meidän viereen ja selitti ystävälleen että katos nyt, pikku puudeli! Minä sitkeästi yritin ilmaista totuuden mutta kuuroille korville meni se puhe. Vaikka osasin sanoa sen ranskaksi.

Viime sunnuntai oltiin muuten Lyonissa koko päivä Evan ja Fandangon kanssa ja Fandango oli ainut vesiäinen Marian (von Mahalanme kennel) peruessa tulonsa. Menestys oli siis taattu vaikkei isossa kehässä sijoitusta tullutkaan. Ison kehän reunalla istuskellessamme ja odotellessamme dj soitteli musiikkia ihmisten viihdykkeeksi ja kun Village Peoplem YMCA alkoi soimaan, kehään juoksi yhtäkkiä n. 50 v mies puku päällä ja alkoi jorata kuin viimeistä päivää. Miehellä oli oikein meininki päällä , pyöritti pyllyä ja koko miestä ihan feelingeissään. Dj esitteli pian miehen Lyonin kennelpiirin/minkäliekkään presidentiksi. Epätodellista, en usko Suomessa tuollaista tapahtuvan ihan heti =D

Mustuaiset tietää että taskussa on vielä nameja:

Lisäys vielä. Videoita toissa viikonlopun kisoista:

http://www.dailymotion.com/video/xdnng5_2010-05-30-thoiry-agility-open

http://www.dailymotion.com/video/xdnnhd_2010-05-30-thoiry-agility-gpf